Hakosalon uudet koodisankarit esittäytyy

Julkaistu 21.6.2021, päivitetty 3.9.2021
 

Saimme huhtikuun alussa joukkoomme kaksi uutta koodaria, Matias Puputin ja Juha Tikan. He aloittivat 6.4. sovellussuunnittelijoina Hakosalon kehitystiimissä.

Juhan ja Matiaksen perehdytysjakso alkoi pääarkkitehtimme Jussi Laitisen koodikoulun materiaaleihin syventymällä sekä osallistumalla järjestelmäesittelyihin ja -koulutuksiin palveluidemme kokonaiskuvan saamiseksi. Matiaksen ja Juhan perehdyttämisestä vastasi pääosin Jussi yhdessä kehityspäällikkö Maija Pietilän kanssa.

Juha vaihtoi sovellussuunnittelijan saappaisiin aiemmalta uralta. "Noin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun vanhat työt loppuivat, en ollut koodannut jotain yläasteen yhtä kurssia lukuunottamatta mitään. Halusin kuitenkin vaihtaa vanhat kemian prosessitekniikan työt johonkin täysin muuhun. Uskoin ohjelmoinnin olevan itselleni sopiva ala, koska ajattelen asioita loogisesti ja rakastan ongelmanratkontaa. Niinpä aloin koodailemaan ja opiskelemaan oma-aloitteisesti ja syksyllä 2019 pääsin aloittamaan SAMK:in tarjoaman Koodarien täsmätäydennyskoulutuksen. Tätä alavalintaa en ole joutunut katumaan."

Matias opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta Sähkö ja automaatiotekniikan insinööritutkintoa. "Päädyin koodariksi melkein vahingossa, sillä alunperin lähdin opiskelemaan automatisaatiota sähköteoria ja hallintalaite painotteisesti, sillä en edes tiennyt ohjelmointikoulutuksen olevan jotain josta saattaisin olla kiinnostunut. Opintojeni alussa tutoropettajani pitämän puheen pohjalta kuitenkin päättelin, että haaveilijana ja käytännön ihmisenä ohjelmointi sopisi minulle paremmin kuin hyvin.Ohjelmoinnissa kiehtovinta mielestäni on interaktiivinen ongelmanratkaisu ja saavutuksen tunne, joka syntyy ratkaistuasi jonkin ongelman tai suunnitellessasi jotain uutta. Koen ohjelmoinnin hienouden olevan sen potentiaalissa vapauttaa ihmisen aikaa automatisoimalla jokin sille määritelty tehtävä ja sen kyvyssä helpotta arkea lukemattomin tavoin"

Tunnelmat ovat molemmilla olleet hyvät ensimmäisten kuukausien jälkeen. "Työskentely Hakosalossa on ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa, olen saanut paljon työmaailman käytännön osaamista koulussa opitun teorian rinnalle. Hakosalossa työskennellessäni olen päässyt työkaverieni tuella ja opastuksella olemaan osana koko ohjelmistokehitysprosessia, jonka ansiosta koen oppivani alastani laajasti.", Matias toteaa.  "Parhaiten oppii tekemällä, olen jo reilun kuukauden työskentelyn jälkeen huomannut oppineeni todella paljon uutta. Firman laadukkaat opintomateriaalit ja avuliaat työtoverit ovat helpottaneet alkuun pääsyä suuresti", Juha komppaa.

 

Koko Hakosalon väki toivottaa Matiaksen ja Juhan lämpimästi tervetulleeksi!

 
Päivitetty 3.9.2021